Theo iski voittoon Suomi MMA Cupissa

Theo Kolehmaisen maltti oli valttia Turussa

Espoon Kehähaiden Theo Kolehmainen kilpaili lauantaina Turussa Finnfighters’ Gymin isännöimässä vapaaottelun Suomi MMA Cupissa. Theo kilpaili IMMAF-säännöillä 77,1 kilon välisarjassa ja sai vastaansa Uudenkaupungin Kamppailu-Urheilijoiden Meli Salinin.

Theo piti avauserässä etäisyyttä ja iski vahvoilla lyöntisarjoilla. Meli Salin halusi selvästi viedä ottelun painiksi ja haki aktiivisesti alasvientejä, jotka Kolehmainen puolusti päättäväisesti. Erän lopulla Kolehmainen jäi aggressiivisen hyökkäyksensä jälkeen liian lähelle vastustajaansa, josta tämä sai kammettua espoolaisen tonttiin. Salin pääsi nohevasti Theon selkään ja yritti takakuristusta, mutta Kolehmainen puolusti menestyksekkäästi erän loppuun asti.

Theo Kolehmainen lähti toiseen erään maltillisesti ja piti lyöntiensä jälkeen pitää avauserän loppua enemmän etäisyyttä vastustajaansa. Tämän myötä espoolainen pääsi reagoimaan onnistuneesti Meli Salinin alasviestiyrityksiin. Kolehmainen iski pystyottelussa vahvasti vartaloon ja jatkoi terävällä koukulla yläkertaan. Vastustaja yritti sen jälkeen vielä alasvientiä, jonka puolustamisen jälkeen Theo viimeisteli ottelun ärhäkällä koukulla Salinin leukaperiin. Maltti oli valttia ja espoolainen voitti ottelun toisen erän tyrmäyksellä.

Espoon Kehähaiden valmentajina Turun-turneella ansioituivat Janne Elonen-Kulmala ja Abdul Hussein.