Yasen Ahmed iski voittoon Larun Skaboissa

Yasen Ahmed jatkoi voittoputkeaan lauantaina ja iski jo toisen perättäisen kultamitalin

Espoon Kehähaiden nyrkkeilijät kilpailivat lauantaina kautta aikojen ensimmäisissä Larun Skaboissa Helsingin Lauttasaaressa. Nuorattuun neliöön astelivat Yasen Ahmed sekä Aleksi Hautaniemi. Molemmat kilpailivat normaalia painoluokkaansa ylempänä, koska eivät saaneet omiin sarjoihinsa vastustajia.

Yasen Ahmed kohtasi B-junioreiden 63-kiloisissa Savate Clubin Daniel Rautiaisen. Kaksikko kävi tasaisen taiston, jossa espoolainen liikkui pääosin alta pois ja antoi kookkaamman helsinkiläisen hallita keskikehää. Ahmed oli hieman vastustajaansa osuvaisempi ja vei pistevoiton oikeutetusti nimiinsä, tosin hajaäänin.

A-juniori Aleksi Hautaniemi nousi 71-kiloisiin ja kohtasi kookkaamman sekä kokeneemman Ringside Gymin Miro Bergin. Helsinkiläinen hyödynsi ulottuvuusetuaan ja pyrki pitämään ottelun suoriensa päässä. Hautaniemi löi itsensä sippiin vasta toisessa nyrkkeilyottelussaan, mutta väläytti terävillä lyönneillään etenkin lähiottelussa. Voitto kirjattiin Miron nimiin kaikin tuomariäänin.

Espoon Kehähaiden valmentajina Lauttasaaren-kisareissulla ansioituivat Petteri Maunu ja Mostafa El Gendy.