Yasen Ahmed debytoi Ruskiksen Skaboissa

Yasen (oik) haastoi hyvin isompaa vastustajaansa

Espoon Kehähaiden Yasen Ahmed iski nyrkkeilydebyyttinsä sunnuntaina 25. lokakuuta Ruskiksen Skaboissa Helsingissä. Muut Kehähaiden ottelijat jäivät tällä kertaa ilman ottelua, kun skabat miteltiin koronatilanteen takia rajoitetulla ottelumäärällä.

Yasen ei saanut vastustajaa omaan sarjaansa C-junioreiden 54-kiloisiin, mutta suostui ottelemaan yli painoluokan isompaa Joutsenon Boxing Clubin B-juniori Pavel Podvokinia vastaan. Lähtökohtahan ei ollut ihanteellinen, kun vastustaja oli isompi, ikäluokkaa vanhempi ja kokeneempikin. Yasen kuitenkin lähti rohkeasti haastamaan ja väläytti hienosti osaamistaan. Espoolainen jäi ajoittain jalkoihin isomman vastustajansa rynnistyksissä ja sai täyden ajan päätteeksi tyytyä pistetappioon. Yasen Ahmed sai kuitenkin kilpauransa avattua ja arvokasta kehäkokemusta, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.