Tino ja Tatu iskivät kultaa Irlannin World Cupissa

Tino ja Tatu iskivät Espoon Kehähaiden kaikkien aikojen parhaan World Cup -menestyksen sarjavoitoillaan

Espoon Kehähait osallistui kuunvaihteessa Dublinissa Irlannin World Cupiin kahden ottelijan voimin. Kehään nousivat Tino Saarikangas ja Tatu Maunu. Tino osallistui miesten Full Contactin 67-kiloisiin ja Tatu kilpaili A-junioreiden Full Contactin 60-kiloisten sarjassa.

Tino Saarikangas sai perjantain puolivälierissä vastaansa Puolan Tomasz Micigolskin. Ottelun kaava oli selkeä: puolalainen kävi päälle ja espoolainen iski vastaan. Tino liikkui hyvin, löi ja potki monipuolisesti ja onnistui myös pyyhkäisemään vastustajansa näyttävästi. Kovatempoinen ottelu päättyi lopulta Saarikankaan selvään pistevoittoon kaikin tuomariäänin 3-0.

Tino kohtasi launtaina välierissä Norjan Truls Mathisenin. Kaksikko on siviilissä hyvää pataa, mutta kehässä otellaan tosissaan ja niinpä Truls täräytti kovan takakäden heti ottelun alkajaisiksi. Espoolainen skarppasi ja otteli hyvästä suojauksesta vieden avauserän nimiinsä. Norjalainen tuli toiseen erään kuin höyryjuna ja sai Saarikankaan puolustuskannalle. Tino piti kuitenkin pintansa ja oli johdossa myös toisen erän päätteeksi. Kolmannessa erässä espoolainen piti aloitteet käsissään ja napsi ansaitun voiton yksimielisellä tuomiolla 3-0.

Saarikankaan loppuottelu käytiin lauantain iltagaalassa. Vastaan asettui Saksan ex-maailmanmestari Kian Golpira. Tino otteli terävästi ja oli askeleen edellä läpi ottelun. Kehähaiden ottelija liikui hyvin ja kontrolloi ottelun kulkua terävällä etukädellään. Saarikangas napsi aktiivisesti osumia myös potkuillaan ja hyödynsi oivallisesti ulottuvuusetuaan. Ottelu päättyikin suvereenin esityksen myötä espoolaisjuhliin Tinon voittaessa selkeästi 3-0.

Tatu Maunun sarjassa oli kolme ottelijaa Irlannin oman edustajan vetäydyttyä viime metreillä. Tatu sai vapaa-arvan ja pääsi täten suoraan finaaliin, vaikka espoolaisleirissä oli laitettu sormet ristiin sen puolesta, että saataisiin useampi ottelu. Sarjan välierässä Englannin viime vuoden EM-hopeamitalisti Kieran Unsworth johti ottelua, mutta unkarilainen Albert Károly Baráth yllätti räväkällä loppukirillään ja vei taiston nimiinsä hajaäänin 2-1.

Baráth aloitti finaalin Maunua vastaan räjähtävästi, mutta espoolainen otteli maltilla ja nousujohteisesti. Unkarilainen tuli vahvasti myös toiseen erään, mutta Tatu ryöpytti vastustajansa luvunlaskuun erän lopulla ja jatkoi dominointiaan päätöserässä. Espoolainen sai ottelun lopulla vielä ahdistettua Baráthin kulmaan ja löi tämän luvulle vahvoilla vartaloiskuillaan. Ottelu päättyikin Maunun selvään voittoon kaikin tuomariäänin 3-0.

Tino voitti Irlannissa jo neljännen World Cup -kultamitalinsa ja iski vuoden avausturnauksensa hienosti nousujohteisesti. Tatulle kyseessä oli uran ensimmäinen World Cup -voitto, jonka arvoa nostaa EM-kakkosen jääminen sarjassa pronssille. Espoon Kehähaiden valmentajana ja autonkuljettana Irlannin-reissulla uurasti Petteri Maunu.