Tino Saarikangas ylsi otteluvoittoon MM-kilpailuissa

Tino Saarikangas kärsi äärimmäisen niukan tappion hallitsevalle maailmanmestarille

Espoon Kehähaiden potkunyrkkeilijä Tino Saarikangas kamppaili viime viikon Turkin Antalyassa ensimmäisissä potkunyrkkeilyn aikuisten MM-kilpailuissaan. Saarikangas kilpaili Full Contactin 67-kiloisten sarjassa, jossa vaa’alle nousi kaikkiaan 19 urheilijaa.

Saarikangas selvitti ensimmäisen kierroksen vapaa-arvalla ja sai toisen kierroksen ottelussa vastaansa isäntämaan vasenkätisen Tanju Karadagin. Avauserä päätyi tasapisteisiin Tinon hakiessa tuntumaa vastustajastaan. Tino lisäsi toiseen erään liikettä ja etukäden käyttöä. Aloitteellisempi otteleminen toi espoolaiselle myös erävoiton. Saarikangas nosti tempoa vielä päätöserään ja vei voiton nimiinsä ansaitusti kaikin tuomariäänin. Tino eteni voitollaan sarjansa kahdeksan parhaan joukkoon.

Espoolaista vastaan asettui puolivälierissä hallitseva maailmanmestari Kasakstanin Nursultan Khassanov. Avauserä päättyi jälleen tasapisteisiin. Vikkeläliikkeinen Khassanov sai napsittua niukan pistejohdon vauhdikkaassa toisessa erässä, joten Tino lähti takaa-ajoasemassa päätöserään. Tino hallitsi kolmannessa erässä aiempaa enemmän keskikehää ja haki aloitteellisesti osumia niin lyönneillä kuin potkuillakin. Saarikangas voitti viimeisen erän, mutta loppukiri jäi kirjaimellisesti yhden osumapisteen päähän Khassanovin viedessä pistevoiton nimiinsä niukalla hajaäänituomiolla.

Nursultan Khassanov voitti välierissä helposti espanjalaisen vastustajansa ja kohtasi loppuottelussa Georgian Luka Shonian. Georgialainen voitti avausottelussaan Walk Overilla Angolan edustajan ja nollasi puolivälierissä hallitsevan Euroopan mestarin Venäjän Iurii Fedorovin. Lisäksi Shonia tyrmäsi välierissä Ukrainan Yaroslav Sabarin, joten luvassa oli erittäin mielenkiintoinen finaali. Huipputasainen ja kovatasoinen kahden vasurin kohtaaminen päätyi lopulta georgialaisen voittoon hajaäänin.

Suomella oli Full Contactin MM-kilpailuissa neljän ottelijan joukkue. Jenna Puurunen ylsi kolmeen otteluvoittoon ja voitti kultaa naisten 65-kiloisten sarjassa. Akseli Saurama voitti neljä ottelua ja ylsi hienosti hopealle miesten 71-kiloissa häviten finaalin äärimmäisen niukasti Venäjän Iurii Konikoville. Edellisten MM-kisojen kultamitalisti Erika Rinne ylsi yhteen otteluvoittoon ja sijoittui pronssille naisten 60-kiloisissa.