Gia Winberg upeasti World Gamesin hopealle

Gia Winberg iski kaksi otteluvoittoa World Gamesissä

Espoon Kehähaiden Gia Winberg ylsi huikeasti hopealle Puolan Wroclawissa käydyissä thainyrkkeilyn World Games -kilpailuissa. World Gamesiin oli valittu aiempien arvokisojen perusteella maailman kahdeksan parasta thainyrkkeilijää. Gia ylsi thainyrkkeilyssä ainoana suomalaisena kisoihin ja kilpaili naisten 60-kiloisissa.

Gia Winberg sai perjantain puolivälierissä vastaansa Ukrainan Viktoria Ivanentsin. Ukraina tuottaa hyviä kamppailijoita, joten ottelusta odotettiin kovaa. Ottelijoiden marssijärjestys selvisi kamppailun edetessä, kun ukrainalainen ei pysynyt kovakuntoisen suomalaisen vauhdissa. Gia vei ottelun nimiinsä kaikin tuomariäänin ja eteni välieriin puhtaalla suorituksellaan.

Winberg kohtasi selkeästi vaikeamman vastuksen lauantaina välierissä, kun vastakkaiseen kehäkulmaan asettui Perun Antje Elisabeth van der Molen. Suomalainen laittoi tasaisen avauserän jälkeen isomman vaihteen silmään ja tiivisti tempoa. Nousujohteinen ottelu tuotti tulosta ja Gia Winberg vei huikean jännitysnäytelmän nimiinsä kaikin tuomariäänin.

Loppuottelussa Giaa otti mittaa Venäjän pitkänhuiskeasta Svetlana Vinnikovasta. Winberg laittoi tiukasti kampoihin, mutta taitava ja kokenut pietarilainen piti pintansa. Hyvästä yrityksestään huolimatta Winberg sai tunnustaa Vinnikovan vielä paremmakseen ja ottelu päättyi itänaapurin voittoon kaikin tuomariäänin.

World Games mitellään olympialaisten tavoin neljän vuoden välein. Thainyrkkeily oli nyt mukana ensimmäistä kertaa. Kilpailujen arvosta kertoo sekin, että kehälajien arvokisoissa ei yleensä ole tapana otella pronssista; himmeimmät mitalit on jaettu molemmille välierien häviäjille. Nyt käytiin myös pronssiottelut ja Gian sarjassa pronssia voitti sarjan hallitseva maailmanmestari Israelin Nili Block.

Gian ja hänen valmentajaveljensä Niklas Winbergin pitkäjänteinen työ on tuottanut tulosta. Isot onnittelut!!