Max Hynninen voitti lukkopainin SM-kultaa

Espoon kehähaiden Max Hynninen voitti 18. maraskuuta ADCC-lukkopainin SM-kultaa Tampereella. Max kamppaili 65-kiloisten sarjassa ja kävi kisoissa kaikkiaan kolme ottelua. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Skeletor Wrestlingin Simo Romppanen. Hynninen pelasi ensin alta guardista ja sai sweepattua vastustajan ja otti johtoaseman … Lue loppuun

Kare Rintalalle pronssia No-Gi SM-kisoista

Espoon Kehähaiden brassijutsukat osallistuivat No-Gi SM-kisoihin kuuden miehen voimin. Kilpailut käytiin 24.-25. helmikuuta Hervannan vapaa-aikakeskuksessa Tampereella. Kare Rintala selvitti valkovöisten 73,5-kiloisten avauskierroksen vapaa-arvalla ja voitti toisen kierroksen kamppailussaan Polarin Harri Mönkkösen tasaisen kamppailun päätteeksi tuomareiden päätöksellä. Kare voitti kolmannen kierroksen … Lue loppuun

Johannes ja Joonas voittivat No-Gi SM-kultaa

Espoon Kehähaiden Johannes Vanne ja Joonas Ahola ylsivät viikonloppuna ylimmälle palkintopallille Suomen brasilialaisen jujutsun liiton No-Gi SM-kilpailuissa Hattulassa. Kehähait esiintyi neljän miehen voimin, kun myös Timo Suhonen ja Jori Mäkelä osallistuivat kisoihin. Johannes Vanne teki paluun kisatauolta ja saalisti neljän … Lue loppuun

Timo Suhoselle tuplakultaa ADCC SM-kisoista

Espoon Kehähaiden Timo Suhonen jatkoi mitalitehtailuaan ADCC-lukkopainin SM-kisoissa Espoon K3-Areenalla voittamalla sekä masters-ottelijoiden että ammattilaisten sarjan. Timo uusi mestaruutensa -98,9 kilon sarjassa kylmän viileään tyyliin. Ironisesti “Raivariksikin” kutsuttu Suhonen on kehittynyt viime aikoina äärimmäisen suoritusvarmaksi ja voitokkaaksi matto-ottelijaksi. Espoon Kehähaiden … Lue loppuun